HANKO – SAARISTOMAISEMIEN HISTORIALLINEN RAKKAUDEN POLKU

Yleinen6 kommenttia artikkeliin HANKO – SAARISTOMAISEMIEN HISTORIALLINEN RAKKAUDEN POLKU

HANKO – SAARISTOMAISEMIEN HISTORIALLINEN RAKKAUDEN POLKU

Hanko – tuo ihana kesäkaupunki. Me päätimme kuitenkin kitaramiehen kanssa lähteä juhlistamaan vuosipäivää talviseen Hankoon. Emme olleet kumpikaan koskaan käyneet Hangossa, mutta ihmiset aina kehuvat sitä ihanaksi kesäkaupungiksi ja tuleehan siitä mieleen myös Kasmirin Vadelmavene -kappale. Aluksi mietin, onkohan aivan typerää lähteä Hankoon keskellä talvisinta helmikuuta, mutta tämä osoittautui vääräksi. Reissun ideahan oli vain yhteisestä ajasta nauttiminen ja onhan se aina virkistävää käydä Pirkanmaan rajojen ulkopuolella.

Hanko oli helmikuussa todella hiljainen ja saimme olla hyvinkin rauhassa. Halusimme ehdottomasti käydä ulkoilemassa Hangon luonnossa pelkän hotellilla oleskelun lisäksi. Aikataulumme oli kuitenkin tiukka, joten päädyimme valitsemaan Rakkauden polun (1,5 km), joka sopi nimeltäänkin meidän viikonloppumme teemaan. Lähdimme polulle täysin siviilivaatteissa täystalvesta huolimatta, koska sen pituus ei päätä huimannut. Tätä polkua voisi ehkä enemmän kutsua pieneksi kaupunkikävelyksi luonnonhelmassa Hangon saaristomaisemissa.

Näkymä Hangon keskustaan.

Rakkauden polku on rakennettu 1800-luvun lopussa Hangon kylpylävieraille. Polun lähtöpaikka sijaitsee Hangon Casinon lähettyvillä, josta suuntasimme merelle päin kohti Puistovuorta. Polku oli onneksi tampattu meille valmiiksi, mutta en ollut täysin varma, että kulkeekohan reitti juuri oikeaa Rakkauden polkua. Olettaisin, että aika lähellä kuitenkin kuljettiin, lukuun ottamatta liian lähellä merta olevia kohtia, koska olihan alueella paljon lunta ja jäätä.

Hangon Casino.
Luontopolutkin täytyy näköjään koristella joulun kunniaksi.

Rakkauden polku osoittautui hyvinkin historialliseksi paikaksi. Puistovuoren kallioiden päältä ja rantakallioilta löytyi neuvostoliittolaisten rakentamia puolustusasemia. Hangossa on ilmeisimmin ollut melko sotainen historia, josta en ollut juurikaan aiemmin lukenut. Jos Hangon sotahistoria kiinnostaa, Hangosta löytyy Rintamamuseo, joka esittelee Hangon rintaman sotaisia aikoja vuosilta 1939–1941. Puistovuorelta on aikojen saatossa tuhoutunut tai poistettu erinäisiä rakennelmia. Poistuttaessa Puistovuorelta kohti Plagenin rantaa löytyy lisäksi pimeä konekivääripesäke. Kävimme kitaramiehen kanssa näiden rakennelmien sisällä, jotka olivat omasta mielestäni hieman karmivia ja kolkkoja paikkoja.

Neuvostoaikainen puolustusasema.
Konekivääripesäke.

Puistovuorelta löytyy myös hiidenkirnu, jota emme valitettavasti nähneet, koska reittiä ei ollut tampattu sen ohitse. Emme viitsineet lähteä omaa polkua tekemään lumiselle ja jäiselle rantakalliolle, koska luultavasti se ei olisi päättynyt kovinkaan hyvin meidän varusteillamme. Rakkauden polusta olisi saanut ehdottomasti paremman käsityksen lumettomaan aikaan. Nyt jäivät hiidenkirnut näkemättä ja polku mahdollisesti kulki vähän omia reittejään, mutta maisemat olivat siitä huolimatta hienot.

Lopuksi kävelimme vielä Plagenin rantaa pitkin, joka on varmasti aivan ihana rantakohde kesällä. Tästä kävelimme vielä jalkatietä pitkin takaisin Hangon Casinolle päin, jonka varrella oli mitä hienoimpia huviloita. Vaikka olimmekin Hangossa talvella, alkoi sitä jotenkin haaveilemaan kesäisestä Hangosta. Vuokraisi jonkun kesähuvilan ja viettäisi koko kesän Hangossa. Mikäpä ettei?

Plagenin hauska rantapenkki.

6 thoughts on “HANKO – SAARISTOMAISEMIEN HISTORIALLINEN RAKKAUDEN POLKU

  1. Reitti vaikutti kivalta ja sopisi varmaan lapsiperheellekin. Hangon historiakin ja maisemat myös kiinnostavat. Tällaiset kaupunki luontoreititkin ovat tärkeitä!silloin kun ei voi tai halua lähteä kauemmaksi.

  2. Mielenkiintoista käydä Hangossa talvella. Eipä tulisi mieleenkään😊.Hanko on myös minun käyntilistalla; kesällä kuitenkin.

    1. Ehdottomasti! Suomen länsirannikon autoreissu olisi haaveissa jossain kohtaa, jolloin voisi myös käydä Hangossa uudestaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Back To Top