Viime viikonloppuna kävimme kitaramiehen kanssa Otamuksen virkistysalueella Sastamalassa, joka oli meille ennestään tuntematon retkeilykohde. Halusimme lähteä pienelle retkelle, joka ei olisi liian pitkä, koska vielä on lunta metsässä jonkin verran. En ole koskaan harrastanut juurikaan tosissani talviretkeilyä, mutta viime vuosina sitä on tullut muutamia kertoja tehtyä ja olen todennut, että kyllähän se onnistuu, jos vain varusteet ovat kunnossa. Tämäkin on opittu kantapään kautta.
Valitsimme Otamuksen retkeilyreiteistä Tilan kierroksen (5 km), jonka lähtöpaikka (Otamussillantie 65, Sastamala) sijaitsee aivan Otamuskahvilan vieressä Otamusjoen varressa. Kahvilan vieressä on Otamussillaksi nimetty betonisilta, joka on valittu rakennusvuotenaan 1968 Suomen kauneimmaksi betonisillaksi. Hauskan faktan löysin myös Visit Sastamalan sivuilta, jonka mukaan Otamuksen alueella on ollut asutusta jo kivikaudelta lähtien.
Yleensä ennen retkeä tulee googletettua tietoa reitistä, mutta Tilan kierroksesta ei ihan hirveästi löytynyt tietoa, joten aika ummikkona sitä lähdettiin taivaltamaan reittiä eteenpäin. Reitti alkoi pienellä jyrkällä nousulla, joka osoittautui lopulta reitin ainoaksi jyrkemmäksi nousuksi, jos sitä siksi voisi kutsua. Näillä keleillä tämä nousu oli tosin todella jäinen, mutta onneksi polun vieressä oli köysi apuna, jotta ei joutunut kiipeilemään sen kummemmin.
Nousun jälkeen saavuimme pieneen koivikkoon, jonka läpi reitti kulki. Koivikon lähettyvillä oli myös vanha hylätty lato, joka huokui entisaikojen maalaistunnelmaa. Koivikkoisen seudun jälkeen reitti kulki pellon reunaa pitkin, joka kartassa oli nimetty Mäkeläksi. Olettaisin, että tämä pelto voisi kuulua sen lähettyvillä olevalle asutukselle. Hetkellisesti mietin, että onkohan tämä nyt varmasti oikea reitti, mutta reitti oli sen verran tampattu, joten jatkoimme matkaamme. Pieni pätkä pellon jälkeen kulki maantiellä, jonka lähettyvillä oli ihania maalaistaloja. Totesinkin kitaramiehelle, että tänne voisin muuttaa näin rauhaa ja omaa tilaa vaalivana. Kitaramies mutisi jotain hiljaa tyypilliseen tapaansa – ehkä tämä oli myöntymisen merkki.
Maantien jälkeen sai valita, kulkeeko reitin myötä- vai vastapäivään. Me päätimme kulkea reitin vastapäivään. Reitti kulki aluksi pientä ylämäkeä metsässä, ja tämän taivallettuamme olimmekin jo pois tiheämmästä metsästä vähän avonaisemmalla metsäalueella, jossa oli tehty ilmeisimmin hakkuutöitä joskus aikaisemmin. Täältä löytyikin pieni infotaulu ja vieraskirja, jonne jätimme terveisemme. Infotaulun kohdalta kävimme myös näköalapaikalla, josta avautui näkymä ihanasta maalaismaisemasta.
Infotaululta reitti alkoi selkeästi palaamaan kohtaan, mistä alun perin aloitimme kierroksemme. Reitti kulki jälleen syvemmässä metsässä, joka lopulta johti leveämmälle tielle. Tästä kohdasta olisi ollut mahdollista käydä katsomassa Sudenpesäkiveä, mutta jätimme sen tällä kertaa välistä. Reitti jatkui tästä metsän reunaa pitkin, jonka oikealla puolella oli peltoalue nimeltään Korvenranta. Kierroksen päätyttyä matka jatkui takaisin samaa reittiä pitkin Otamuskahvilalle.
Tilan kierros oli hyvin merkitty punaisin kankaanpaloin, jotka roikkuivat puissa. Myös puisia kylttejä itse reitistä ja näköalapaikoista oli kiitettävästi, mikä yllätti meidätkin. Itse arvostan, jos reitit ovat merkitty selkeästi ilman, että se aiheuttaisi tulkinnanvaraa. Se ei ole mukava tunne, jos ei ole varma reitin kulusta. Varsinkin talvella puhelimen käyttö on aika ajoin epävarmaa, kun akku loppuu usein juuri sillä hetkellä, kun olet suunnistamassa. Joskus onnistuimme hetkellisesti eksymään kitaramiehen kanssa metsään, kun olimme pienemmällä luontopolulla Nokian metsissä. Sillä hetkellä se tuntui aivan absurdilta, koska aikaisemmin sitä oli ajatellut, että enhän minä voisi ikinä eksyä metsään. Mutta kyllä, tämä on mahdollista! Löysimme kuitenkin ehjin nahoin pois metsästä.
Tilan kierroksen varrella ei ollut ollenkaan merkittyä levähdyspaikkaa. Harmiksemme Otamuskahvila oli kiinni, mutta pienen googlailun tuloksena saimme tiedon, että se aukeaa jälleen vappuna. Söimme omat eväät kahvilan vieressä olevilla penkeillä, koska laavu- ja grillauspaikka oli melko täynnä oletettavasti talvilomaa viettävistä lapsiperheistä. Nyt pandemian aikana tulee muutenkin vältettyä yleisiä levähdyspaikkoja, jos siellä on muita ihmisiä. Makean nälkä oli kuitenkin suuri, joten paluumatkalla Pirkanmaan ytimeen poikkesimme tyylikkäästi ABC:lle donitseja hakemaan.
Tilan kierros oli hyvä kohde päiväreissulle eikä vaadi sen ihmeempiä retkeilyvarusteita. Reitistä olisi ehkä saanut enemmän irti lumettomana aikana, joten täytyy tulla käymään täällä uusiksi, kunhan lumet ovat sulaneet. Lähdimme reitille vähän riskillä, koska pelkäsimme reitin olevan lumisohjoa lauhtuneiden kelien vuoksi, mutta tämä osoittautui vääräksi. Meille sattui ihana hankikeli, joka teki kävelystä pellon reunalla ja metsässä huomattavasti helpompaa eikä reitti tuntunut liian rankalta. Kunhan kevät koittaa, palaamme ehdottomasti takaisin Otamukseen. Suunnittelimme käyvämme Salmin kierroksen (8,5 km) ja Ristivuoren luontopolun (1,5 km) samalla reissulla. Kevättä odotellessa – nyt tupruttaa lunta niin paljon talviloman loppumisen kunniaksi.
Mielenkiintoista, että reiteille voi mennä myös talvella. En ole ajatellut, että sieltä löytyy ihmisten tekemiä polkuja lumeen. Kiva lukea sinun päivityksiä .
Kannattaa ehdottomasti kokeilla talviretkeilyä eikä pelätä lunta. Raskaampaa se toki on, mutta on se talvinen luonto vaan mahtava.
Kivantuntinen päiväreitti tavallisellekin kulkijalle! Ei kun lähimetsään.
Tämä reitti sopii kyllä monenmoiselle kulkijalle. Lähiluonnosta voi löytyä upeita reittejä.