Viime lokakuussa suuntasimme kitaramiehen kanssa Hankasalmelle viikonlopuksi. Retkeilyn lisäksi harrastamme myös intohimoisesti golfia, johon houkuttelin kitaramiehen mukaan muutama vuosi sitten. Hankasalmen reissun pääideana oli pelata lauantaina golfia Revontuli Golfissa. Halusimme kuitenkin vielä sunnuntaille jotain ohjelmaa, joten suuntasimme melko lähellä Hankasalmea sijaitsevaan Etelä-Konneveden kansallispuistoon.
Etelä-Konneveden kansallispuisto oli meille ennestään tuntematon retkeilykohde. Se on perustettu kansallispuistoksi vasta vuonna 2014, mutta sillä on pitkä historia kivikaudelta asti. Meillä oli tuona sunnuntaina jälleen melko tiukka aikataulu, joten valitsimme reitiksi hieman lyhyemmän Kalajan kierroksen (4,6 km). Kalajan kierros yllätti meidät haastavuudellaan. Reitin maasto oli hyvinkin vaihtelevaa niin juurakkoisesta sekä kivikkoisesta polusta raskaampaan nousuun kohti Kalajanvuorta. Lisäksi reitin varrella oli myös pieni alue villiintynyttä kasvillisuutta vanhoilta torppariajoilta.
Jätimme automme Kalajan parkkipaikalle (Törmälän metsätie 136, Rautalampi), joka oli yllättäen melko täynnä muista autoista. Ilma oli tällöin hyvin pilvinen ja tiedossa oli myös sadetta, jonka silmään jouduimmekin loppumatkasta. Aluksi reitti kulki helppokulkuista polkua ohittaen pienen Paskolammen. Reitin helppokulkuinen osuus päättyi Vuori-Kalajan laavulle, joka sijaitsee Vuori-Kalajan lammen rannalla. Täällä sijaitsee Kalajan kierroksen ainoa tulentekopaikka ja wc. Oli myös hieno huomata, että Vuori-Kalajan laavulle on täysin esteetön kulku, mikä mahdollistaa retkeilyn liikuntarajoitteista huolimatta.
Vuori-Kalajan laavulta lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään, joka kulki aluksi aivan Vuori-Kalajan lammen rannan tuntumassa. Vuori-Kalajan lammen vesi on erittäin kirkasta, joten yritimme bongailla, josko pohjassa näkyisi jotain elämää. Luimmekin opastaulusta, että lammessa elelee jokirapuja ja rupikonnia, joita emme kuitenkaan nähneet.
Vähän ennen nousua kohti Kalajanvuorta löytyy pieni vanha puinen mökki, joka kuului aikanaan karjansiirtolainen Feliks Tarasoffille. Muistan lukeneeni hänen tarinansa opastaulusta, ja se on kyllä mielenkiintoinen. Kyseinen mökki on rakennettu 1970-luvulla Tarasoffin omistamalle metsäpalstalle. Tarasoff omisti myös hevosen, jonka avustamana hän keräsi metsäpalstaltaan kotitarvepuuta.
Nousu Kalajanvuorelle oli rankka. Omat haasteensa nousuun toivat voimistuvasta sateesta kastuneet juurakot ja kivikot. Kitaramieskin meinasi jo lentää nokalleen astuessaan liukkaan kiven päälle. Viimein noustuamme Kalajanvuorelle huomasimme olevamme yllättävän korkealla – Kalajanvuori on 211 metriä merenpinnasta. Vertailun vuoksi Ukko-Kolin korkeus merenpinnasta: 347 metriä. Pudotus Kalajanvuorelta Vuori-Kalajan lammen puolelle oli jyrkkä. Jyrkänteen reunalla oli varoitusmerkit ja köysiaita varoittamassa ja suojaamassa putoamiselta. Itse en pidä korkeista paikoista – tai ainakin välttelen liikkumista korkeiden paikkojen reunoilla. Kuitenkin näkymä Kalanvuorelta alas Vuori-Kalajan lammelle oli ainutlaatuinen. Kalajanvuorelta oli myös vastakkaiselta puolelta näkymät toiselle lammelle, Kitulammelle.
Laskeutuminen Kalajanvuorelta oli yllättävän haasteellista. Reitti oli jälleen kivikkoinen ja juurakkoinen sekä ajoittain melko jyrkkäkin. Onneksi apuna ja helpotuksena laskuun oli pystytetty köysiaita tukemaan kulkemista. Laskun jälkeen reitti poikkesi myös Kitulammen reunalla ja jatkui takaisin Vuori-Kalajan laavulle. Laavulta reitti kulki samaa helppokulkuista polkua pitkin takaisin lähtöpisteeseemme Kalajan parkkipaikalle.
Etelä-Konneveden kansallispuisto oli mielestäni mielenkiintoinen kohde, josta jäivät erityisesti mieleen jo useasti mainitut kivikot ja juurakot. Suosittelenkin Kalajan kierrokselle ehdottomasti hyviä vaelluskenkiä tai muita tukevia kenkiä reitin haastavuuden vuoksi. Tulevaisuudessa kiinnostaisi käydä kokeilemassa myös Kolmen vuoren vaellus (14 km). Etelä-Konnevesi tunnetaan erityisesti myös hyvistä melontamahdollisuuksista, joten tämäkin olisi hieno kokea. Olen kerran kokeillut melontaa yläasteella koulun liikuntatunnilla vuosia sitten, joten se vaatisi ehdottomasti perehtymistä ja opastamista, ennen kuin lähtisin melontareissulle itsenäisesti. En kuitenkaan näe, että ostaisin itselleni koskaan kanoottia. Taidan pysytellä enemmin maaperällä ainakin tällä erää.
Otat hienoja kuvia👍. Mutta missähän salaperäinen ”kitaramies” luuraa😃
Kitaramies on aika usein ollut kameran takana ja nämä kuvat ovat hänen puhelimella otettuja. 😀
Onpas jylhiä maisemia. Hyvin samanlaisia näkymiä voi nähdä vaikka Kolilla. Olisihan tuokin kansallispuisto käymisen arvoinen paikka, mutta harvoin sattuu reitin varrelle.
Suosittelen kyllä käymistä. Oli kyllä hieman erilainen kuin Koli mielestäni. 🙂
Kauniita syksyisiä kuvia ja upeita korkeuseroja. Vaellussauvoista voisi olla hyötyä kiivetessä ja alamäessä etenkin kun on liukasta. Syksyllä on usein liukasta kosteuden ja sateiden vuoksi.
Jep! Ne olisivat olleet kyllä hyvät tuolla reitillä. 🙂