Dolomiittien postaussarja alkaa päiväretkellä Val Gardenassa sijaitsevalla Secedan vuorella syyskuussa vuonna 2018. Val Gardena on elinvoimainen alppikylä, jossa riittää monenmoista aktiviteettia vuodenajasta riippumatta. Vuosittain kylässä järjestetään muun muassa alppihiihdon maailmancupin kilpailuja, joita on tullut itsekin katsottua televisiosta. Seceda (2518 m) valikoitui kohteeksi niinkin erikoisesta paikasta kuin Pinterest, joka toimii sovelluksena erittäin hyvin myös matkansuunnitellussa. Pinterestissä Secedan kuvat kiinnittivät huomioni ja se päätyikin nopeasti listalleni Dolomiitin matkaa suunnitellessani. Aluksi lensimme Helsinki-Vantaalta Venetsiaan. Venetsian lentokentältä vuokrasimme auton, josta suuntasimme kohti Dolomiitteja. Ensimmäinen majoituksemme sijaitsi pienessä Vigo di Fassan kylässä, missä asuu vähän päälle tuhat asukasta.
Muutaman päivän päästä lähdimme ajamaan kohti Val Gardenaa, joka on noin tunnin matkan päästä Vigo di Fassasta. Välimatkat Dolomiiteilla eivät tuntuneet pahoilta, koska maisemat olivat henkeäsalpaavan upeita! Matkantekoa helpotti kummasti autossa oleva sisäänrakennettu navigaattori, joten ylimääräisestä suunnistamisesta ei tarvinnut huolehtia. Olimme kuitenkin varautuneet matkaan Pohjois-Italian autokartalla, jota emme onneksi tarvinneet kertaakaan. Dolomiiteilla ajaminen oli tietenkin hyvin erilaista kuin Suomessa. Korkeuserot olivat huomattavan suuria ja italialaisilla on hieman kovempi kaasujalka. Kitaramies pärjäsi kuitenkin hyvin italialaisten joukossa rauhallisemmasta ajotavasta huolimatta. Onneksi vuokra-autossa oli automaattivaihteet!
Saavuttuamme Val Gardenan alppikylän ´´pääkaupunkiin’’ Ortisein kylään, niin kuin lähteessä mainittiin, jätimme auton keskustassa olevalle maksulliselle parkkipaikalle, joka oli aivan Ortisein hissiaseman vieressä. Ortisein hissiasemalta (Via Val d’Anna 2, Ortisei, Val Gardena) lähtee hissi Secedan huipulle. Aluksi hissimatka kulki Ortisein hissiasemalta kohti Furnesia, jossa tapahtui vaihto isompaan gondolihissiin kohti Secedaa. Itse pidän kovasti maisemien katselusta myös hissistä, vaikka välillä suuret pudotukset tekevät pahaa. Tämä matka oli vielä siedettävä. Edellisenä päivänä olimme olleet kitaramiehen kanssa Dolomiittien korkeimmalla vuorella, Marmoladalla, jonne matka gondolihissillä oli elämäni pelottavampia kokemuksia.
Meillä ei ollut etukäteen suunniteltuna minkäänlaista reittiä, kun saavuimme Secedalle. Tarkoituksenamme ei ollut ottaa paineita matkan pituudesta vaan nauttia rauhallisesta patikointipäivästä ilman kiireen tuntua. Secedan hissiasemalla oli kartta, josta suunnittelimme päivän reitin. Secedan ympäristössä on lähes mahdotonta eksyä, mutta jos ajaudut liian korkealle tai liian alas, voi reitti muuttua hetkessä haastavaksi niin maaston kuin korkeuserojen vuoksi. Reitit olivat myös merkitty numeroiden perusteella, joka oli itselleni täysin uutta. Meidän reittimme oli: Rif Seceda Hütte – Foro. Pana Scharte – Pieralongia – Rif. Firenze Regensburger Hütte – Col Raiser – Rif. Troier Hütte – Foro. Pana Scharte – Rif. Seceda Hütte.
Secedan hissiasemalta (Rif. Seceda Hütte) lähdimme kävelemään henkeäsalpaavan kaunista polkua kohti Foro Pana-Schartea. Foro Pana-Scharten jyrkänteillä liikuskeli vapaana kolme vuohta, joilla oli kellot kaulassa. Vuohet antoivat meidän hieman paijata itseään, mikä oli itsessään aika mieletön kokemus. Liekö vuohet kesyyntyneet alati matkaavista patikoijista? Tästä jatkoimme matkaa kohti Pieralongiaa, missä sijaitsee pieni ruokapaikka nimeltä Malga Pieralongia Alm. Itse emme kyseisessä ravintolassa syöneet, mutta ihailimme pihamaalla asustavia aaseja. Pieralongia oli muutenkin erikoinen paikka näin luonnonelementeiltään – kiviröykkiöitä sekä teräviä siirtolohkareita. Dolomiiteilla maisemat muistuttavat ajoittain Taru sormusten herrasta -elokuvien kuvauspaikkoja, mikä on itselle ja kitaramiehelle hyvinkin mieleen, koska olemme suuria TSH-faneja. Matka jatkui kohti Alpe di Cisles Cisles-Almia, josta aloimme laskeutumaan alaspäin Rif. Firenze Regensburger Hüttelle (2037 m). Emme pysähtyneet tähänkään ravintolaan vielä syömään, koska reissujalka vielä vipatti.
Rif. Firenze Regensburger Hüttelta lähdimme loivasti nousemaan kohti Col Raiseria (2106 m) ja tästä seuraavaksi lounaalle saksalaistyyliseen Rif. Troier Hütteen. Ravintolassa meidät toivotettiin tervetulleeksi saksan kielellä. Pohjois-Italiassa asuu paljon saksankielisiä ihmisiä johtuen saksankielisistä naapurimaista, kuten esimerkiksi Itävallasta ja Sveitsistä. Hetkellisesti sitä välillä ajatteli, että onko sitä enää ollenkaan Italian puolella, kun saksan kieltä kuuli vähän väliä. Lisäksi Dolomiiteilla paikkojen nimet on usein esitetty niin italian kuin saksan kielellä. Nautittuamme bratwurstit ravintolassa jatkoimme matkaamme takaisin kohti Secedan hissiasemaa. Saksalaistyylisen ravintolan pihassa oli pieni ’’eläintarha’’, jossa asusteli mitä suloisimpia vuohia ja pupuja. Liekö ne Foro Pana-Scharten vuohet täältä kotoisin?
Rif. Troier Hüttesta kapusimme takaisin Fono Pana-Scharteen. Itse lähdin tästä kävelemään suoraan Secedan hissiasemalle, mutta kitaramies päätti vielä kiivetä Secedan ’’reunalle’’ ihailemaan maisemia. Itse olin jostain syystä todella poikki aikaisemmasta patikoinnista, joten jätin tämän väliin. Myös ehkä pieni korkeanpaikankammo iski päälle. Kitaramies kuitenkin totesi jälkeenpäin, että maisemat täältä Secedan reunalta olivat huimat.
Tuolloin syyskuussa säätila vaihteli todella paljon. Välillä oli todella kuuma ja helteinen ilma, mutta välillä satoi vettä ja ilma kylmeni hyvinkin nopeasti. Ylipäätään vuoristossa liikkuessa täytyy varautua säätilan muutoksiin hyvinkin nopealla aikataululla. Dolomiiteilla opin sen, että vaatetus vaihtui välillä nopeasti ja monikäyttöiset vaatteet ovatkin suositeltavat. Erityisen kätevät olivat vaellushousut, jotka sai lyhennettyä shortseiksi reisistä vetoketjujen avulla niin, että lahkeet jäivät roikkumaan nilkkoihin. Kuulostaa hassulta mielikuvalta, mutta erittäin toimiva ratkaisu. Lippalakki ja kuoritakki olivat myös ehdottomat, koska aurinko paistoi välillä voimakkaasti ja sadekuuroiltakaan ei vältytty. Seceda oli mielestäni kaiken hehkutuksen arvoinen paikka vierailla. Paikkaan oli helppo saapua autolla, rinneravintolan ruoka oli maittavaa ja maisemat olivat vielä upeammat kuin kuvissa. Vaikka Seceda on suosittu patikointikohde Dolomiiteilla, en kokenut täällä olevan liikaa ihmisiä verrattuna esimerkiksi Tre Cime di Lavaredoon tai Lago di Braiesiin. Reittimme oli itsessään helppokulkuinen, mutta haastavuutta toivat korkeuserot ja varmasti myös vuoristoilmakin. Vankoilla vaelluskengillä pärjää varmasti. Itselle uutta oli maastopyöräilyä harrastavat ihmiset, jotka kulkivat hurjaa vauhtia reiteillä, mutta näihinkin tottui nopeasti.
Onpa jylhiä maisemia; tuonne haluaisin retkeilemään. Tuo ateria näyttää niin herkulliselta😋
Suosittelen kyllä lämpimästi Dolomiitteja. Reittejä löytyy moneen makuun. 🙂